Tarina

Keitä me olemme?

Me ollaan Marjo ja Ansku. Olemme olleet samassa työpaikassa vuodesta 2013 alkaen ja alkuvuonna 2015 perustimme oman huolinta-alan yrityksen (teemme tulliselvityksiä) ja sillä tiellä olemme edelleen. Keväällä 2022 harmiteltiin kaverillemme, että tänne Hettaan on haastavaa saada suurempaa määrää raakapakasteita ja hän ehdotti, että alkakaapa itse jälleenmyyjäksi. Samaisena iltana pienen pohdinnan ja suunnittelun jälkeen päätimmekin alkaa tuumasta toimeen. Seuraavien päivien aikana kävikin ilmi, että täällä Hetan alueella on todellakin kysyntää kyseisille tuotteille ja tässähän tämä sujuisi omien muiden töiden ohella oikein jouhevasti. Raakapakasteiden ja kuivattujen herkkujen lisäksi otimme myyntiin myös ManMat-tuotteita; joustohihnoja, kaulapantoja ja valjaita. Tulemme tekemään useaan kertaan vuoden aikana pakasteruokatilauksia ja siinä samalla voi halutessaan tilata itselleen suuremmankin määrän. Ja varastossa olevat tuotteet löytyvät täältä kotisivujen verkkokaupasta. Tulemme myös pitämään tässä meidän pihalla myyntitapahtumia ja varmastikin myös ilmestymme erilaisiin myyntitapahtumiin joita pidetään täällä Hetan alueella tai miksei lähikylissäkin. Meillä on itsellä kaksi alaskanmalamuuttia ja Tessun sekä ManMatin tuotteet ovat tuttuja ja hyväksi havaittuja.

Numerot puhukoot puolestaan!

9 vuotta yrittäjänä

2 koiraa

1 kissa

Alaskanmalamuutti

Noa (Polarlys Muttes Amazing Noa) on syntynyt 5.8.2019 Norjassa. Koiran tuonti Norjasta oli helppoa, koska tulliselvitykset sujuivat helposti ammattimme ansiosta.

Noa on aina ollu vähän nirso ruoan suhteen ja usein kävikin niin, että jätti kuivaruoan syömättä. Tätä ongelmaa ei ole ollut sen jälkeen, kun vaihdoimme raakaruokintaan. Noa tykkää ja ruokahalu on hyvä.

Noa on enemmänkin semmoinen sunnuntairetkeilijä, kuin vetokoira. Tykkää kyllä lähteä hiihto- ja pyöräreissuillekkin, mutta parhaat lenkit on sellaisia millä näkee paljon ihmisiä ja saa rapsutuksia (hyviä herkkuja unohtamatta).

Alaskanmalamuutti

Elsa (Utamuutin Gemstone Turguoise) on syntynyt 15.3.2021 Utajärvellä. Elsan ruokahalu on aina ollut hyvä, mutta kyllä liha on kuitenkin Elsan mielestä parasta mitä voi kuppiin laittaa.

Elsalla on vetokoiran luonne ja tykkääkin hiihto- ja potkukelkkareissuista todella paljon. Viime talvena päästiinkin kokeilemaan vetohommia oikein kunnolla, kun ikä oli tarpeeksi ja vauhtia ja intoa riitti. Edellis talvena olikin kova homma hiihtää, että ei hihna päässyt menemään liian tiukalle, koska nuoren iän takia ei vetohommia vielä voinut harrastaa.

Maatiaskissa

Armi (s.14.4.2022) on meidän uusin tulokas, vilkas pieni kissa. Armi on tottunut pienestä asti koiriin joten ei meidän koiriakaan arkaile yhtään ja hoitaa ja puskee koko ajan. Armi tykkää Tessun tuotteista ja on aina paikalla, kun herkkukaappi aukeaa. Hirvenlihakuvio on Armin mielestä parasta herkkua.

Shopping Cart
Scroll to Top